Edellisen viikon paikallisderbyistä sisuuntuneenä OtaKopin naiset suuntasivat pistejahtiin vieraisiin Vantaalle. Pistejahdin onnistumisen takaamiseksi saimme kaarelle mukaan viuhkaan Valtterin ja mailaan Saaran.Kyytien kurvatessa kentän laidalle huomasimme iloksi, että kenttä oli saanut uuden pinnan ja muutkin kenttäfasiliteetit olivat tiptop.
Erikan voitokkaan KSP:n johdolla OtaKoppi valitsi aloittavan sisävuoron. Tiukan peliputken seurauksena lyöntijärjestyksessä kokeiltiin uusia kuvioita, kun jokeripaidat puki päälle kovassa lyöntikunnossa olevat Mia ja Meri. Vaihtelu kärjessä tuntui toimivan ja kärki sai heti päälle tilanteen, josta ensin Jannica ja sitten vuoron perään Mia ja Meri löivät pinnat. Ulkokentällä uudet pelipaikat toivat lisää sähäkkyyttä ja tiukan karvauksen seurauksena vastustaja sai kavennettua tilannetta vain yhdellä juoksulla joka sekin tuli harmillisella harhaheitolla.
Toisella lyöntivuorolla Jennin painava lyönti yllätti 2-kopparin ja Jenni sai kirmata suoraan kolmoselle juhlimaan kunnaria. Jennin kunnari selkeästi vapautti joukkueen lyöntipeliä, kun kotiin juoksi ensin Mian lyönnillä Jenni, Annekan upealla läpärillä Mia, Minnan haastolla Meri, Nooran välilyönnillä Anneka sekä Reetan rennolla vapaalla lyönnillä Jannica. Toisen tasoittavalle mentiin tilanteessa 9-1. Ulkopelissä vastustajan numero 3 pääsi yllättämään takakentän ja kiersi kahden pisteen arvoisesti kunnarin. OtaKopin juoksurikkaan sisävuoron jälkeen ulkokenttä tuntui pysähtyneen ja kolmen palon saaminen oli haastavampaa etenkin, kun kaveri tuntui saavan oman lyöntipelin kulkemaan. Kolmanteen lyöntivuoroon mentiin kutkuttavassa 9-9 tilanteessa.
Kolmannessa sisävuorossa aloitettiin väkevästi, kun Meri kotiutti kahdesti omalla lyöntivuorollaan Marikan ja Annin juostessa kotiin. Tämän lisäksi kotiutuksessa onnistui vuorollaan Anneka ja Minna. Ulkokentällä nähtiin uusilla paikoilla hienoja venymisiä ja vakuuttavia otteita: Janica ja Reetta liikkuivat polttajina laajasti, Anneka ja Erika pitivät vahteina tiukasti rajat kiinni, takakentällä Noora ja Marika pysäyttivät vastustajan kovat haastot sekä etukentällä Anni ja Minna napsivat taitavasti näpyistä paloja. Taitava ulkokenttä kesti vastustajan paineen ja ensimmäinen jakso meni Otakopille tiukasti 13-14.
Toiselle jaksolle jokerina ollut Mia vaihtoi etukentälle Minnan tilalle 1-vahdiksi, muuten jatkettiin hyväksi havaitulla järjestyksellä. Tuomarin piirtämän “Vaasan Mailan” pelinjohtajan karsinan lisäksi uhkaavan näköiset sadepilvet olivat saapuneet Rekolan pesäpallostadionille. Taivas repesi rankkasateeseen lähes samanaikaisesti, kun päätuomari vihelsi toisen jakson käyntiin. Märkä pallo ei kuitenkaan lipsunut OtaKopin ulkokentän kädessä, vaan kolme paloa saatiin pikaisesti tehtyä. Tasoittavalla vuorolla sadekuuron viimeisten pisaroiden tippuessa taivaalta Anneka avasi pisteiden tehtailun Minnan lyönnillä.
OtaKopin toisen ulkovuoron aikana paikalliset p*llurallin ajat olivat saaneet huhua kentällä käytävästä kiivaasta pesäpallo-ottelusta piirittäen kenttää hetken. Vastustaja rupesikin varmaan puristamaan mailaa hiukan tiukemmin, minkä seurauksena OtaKopin vahvan ulkokentän oli hieman helpompi napsia kolme paloa taululle. Tasoittavalla lyöntivuorollaan OtaKoppi tahkoi lisää pinnoja ja taululle vaikuttavan 0-6 tuloksen. Kolmannella lyöntivuorollaan kotijoukue ei onnistunut lyöntitehtailussaan, kun puolestaan OtaKoppi kasvatti eroa vielä yhdellä juoksulla. Viimeisellä lyönti vuorollaan Päpe sai kuitenkin tasoitettua tilannetta yhdellä juoksulla, mutta OtaKopin ulkokenttä jaksoi haastot loppuun asti. Lopputuloksena ei tarvinnut pelata neljännen tasoittavaa ja 3 vieraspistettä matkasi kentän ympärillä pörränneen DHL:n pakun matkassa Espooseen.
Peliputken rutiini näkyi päättäväisenä peli-ilona kentällä sekä hienoina onnistumisina uusilla pelipaikoilla. Kaiken lisäksi saimme vielä kuulla tauon aikana ihmettelyä katsomosta, että onko kyseessä Suomarin vai maakuntasarjan peli. Palkintoraati muisti tällä kertaa 2. palkinnolla lukkarina häärinyttä ja kunnarin juosutta Jenniä sekä 1. palkinnolla uudella mailalla tehokkaasti pinnoja takonutta Meriä. Pelin opeilla on hyvä suunnata torstaina pistejahtiin Virkkalaan!